80-luvun lapset Songtext
von Matti Johannes Koivu

Koukeroiset nimet painuvat
Pehmeään paperiin
He rakentavat tien jota pitkin kulkevat
Tulevaisuuden tavarat
Pikeepaidat ja kamerat
Ja ne kamat joita ei voi kuvitella
Ja päättymätön valovirta kulkee Tampereelta Helsinkiin
Vanhat tiet hukkuvat ruohoon
Ja jäävät unohduksiin
Ja minä kadehdin 60-luvun virkamiesten naiivia utopiaa
Ja minä vihaan sitä
Minä kadehdin 60-luvun virkamiesten naiivia utopiaa
Ja minä vihaan sitä
Tien piti olla ikuinen
Mutta sitä käytettiin vain kolkyt vuotta
Vaikka se on nykyään ikuisuus
Se ei riitä koska rakastin
Sitä elämää jonka tunsin
No nyt se on eletty
Eikä sitä saa takaisin


Ja lepäämään ovat siirtyneet
Menneet suunnittelijat
He jättivät minulle vain papereita
Ja käytetyt utopiat
Ja minä kadehdin 60-luvun virkamiesten naiivia utopiaa
Ja minä vihaan sitä
Minä kadehdin 60-luvun virkamiesten naiivia utopiaa
Ja minä vihaan sitä
Hylätyt huoltoasemat ja teidenvarsiparkkipaikat
Eivät merkitse mitään niille
Jotka kantavat 60-luvun utopiaa
Ne eivät näe nousukauden kaunista rakennelmaa
Jota lapset katsoivat
No mitä silloin todella näin
Ja ymmärsinkö sitäkään
Mutta kun sen kuulen jälkeenpäin
On se surullisempaa kuin mikään
Ja minä kadehdin 80-luvun virkamiesten naiivia utopiaa
Ja minä vihaan sitä
Minä kadehdin 80-luvun virkamiesten naiivia utopiaa
Ja minä vihaan sitä
Sääksmäen sillan kahvilassa
Pulisonkiposket istuivat juomassa kahvia
Työmatkalla 60-luvulla
Ja he tekivät tapaamisestaan muistion
Piirsivät kunnanvaakunaan solmion
Tuossa se on
Vieläkin paperin kulmassa ilkkumassa
Minä laitan paperit koriin kun päivä päättyy
Ja aikakausi
Nyt lähden kotiin ja ymmärrän
Että muistan koska olen jo elänyt vähän